Suojelusenkeleitä ei ole olemassa

Tinnillä diagnosoitiin toukokuussa 2020 kohtalainen lymfoplasmasytäärinen entiriitti, joka aiheutti proteiinikatoa suolistosta (PLE). Lisäksi Tinnin taudinkuvassa ja suoliston patologisissa löydöksissä oli yhteneväisyyksiä lymfangiektasiasta. Tinnin taudissa ruoan proteiini häviää suolistosta kun terveellä koiralla ruoan proteiini hajoaa aminohapoiksi, jotka imeytyvät verenkiertoon elimistön rakennusaineiksi. 

Huhtikuussa Tinni oli ripuloinut voimakkaasti ja ollut kipeä, mutta tauti saatiin diagnoosin jälkeen hallintaan lääkityksellä ja ruokavaliolla. Tinni voi paremmin ja albumiini sekä kokonaisproteiiniarvot nousivat, joten lääkitystä purettiin nopealla aikataululla. Tinni kävi kesäkuussa kontrollissa hoito-ohjeen mukaisesti ja veren albumiinitaso oli laskenut taas alle viitearvon, mutta hoitava lääkäri ei puuttunut tähän mitenkään. Jälkikäteen mielestäni tuo oli merkittävä virhe ja myös se, että Tinnin veriarvoja ja muuta vointia ei kesän aikana kontrolloitu eläinlääkärissä enää uudelleen. Tinni voi kesän silmin katsoen hyvin, mutta taustalla tauti taisi pikkuhiljaa taas pahentua. 

Elokuun alussa Tinni ripuloi taas ja pöhöttyi. Taudin tilaa kontrolloitiin ja sitä yritettiin hoitaa Espoon Eläinsairaalassa, mutta veren albumiinitaso ei parantunut ja nestemäärä vatsaontelossa kasvoi. Hoidosta huolimatta Tinni voi koko ajan huonommin. Kysyin kortisoniannoksen riittävyydestä, nesteenpoistolääkityksestä ja veritulpan estolääkkeestä (Tinnin veri oli tosi paksua ja tautiin liittyy veritulpan riski). Ystävän koiraa oli hoidettu onnistuneesti tietyllä hoidolla, mutta Tinnillä hoito oli erilaista. Pelkäsin tuolloin menettäväni Tinnin, joten halusin sen hoitoon Yliopistolliseen eläinsairaalaan. En voinut uskoa, että vaikka koiraa hoidetaan koko ajan, sen tila vain huononee. Pääsimme onneksi lähetteellä nopeasti eläinsairaalaan hoitoon. 

Eläinsairaalassa päivystyksenä annetun hoidon jälkeen Tinni kotiutui samana iltana parempivointisena. Albumiiniarvo saatiin heti nousemaan ja koiran yleisvointi parani. Parin päivän jälkeen Tinni palasi tarkempiin kokonaisvaltaisiin tutkimuksiin sairaalan sisätautiosastolla ja niiden perusteella hoito muutettiin lähes täysin verrattuna aikaisempaan. Ensimmäisen kerran koko prosessin aikana minulla oli luottavainen olo, että nyt Tinnin hyväksi tehdään kaikki mahdollinen. Hoito oli tehokasta ja nopeasti Tinnin vointi kohentuikin entisestään, joka näkyi veriarvoissa ja pian myös vatsaontelon uusintaultrauksessa. Suoliston lymfoomaepäily suljettiin myös tutkimuksilla pois. Uuden lääkityksen ja muun hoidon myötä Tinni piristyi ja pian se touhusi pihalla tavalliseen tapaan. Se jaksoi normaalisti muiden koiriemme mukana lenkeillä. Se söi ja joi hyvin, kakka oli kiinteää ja sen paino nousi. Viikkojen ja kuukausien vaihtumisen myötä koiran toipumisen ennuste parani. 

Tinniä hoidettiin Yliopistollisessa eläinsairaalassa yhteensä 10 kertaa vajaan kolmen kuukauden aikana. Käyntejä oli usein, koska veriarvoja ja yleisvointia oli tärkeää seurata aktiivisesti. Albumiini -ja kokonaisproteiiniarvo kertoi taudin tilasta ja valkosolu-ja maksa-arvoja seurattiin voimakkaan lääkityksen vuoksi. Tinnin tilanteesta keskusteltiin hoitopäivinä kuin niiden välillä häntä hoitaneiden eläinlääkäreiden kanssa. Hoitoon osallistui koko sisätautiosaston erikoislääkäritiimi yhdessä erikoistuvien ja jatko-opinnoissa olevien eläinlääkäreiden kanssa. Olin hyvin positiivisella mielellä, vaikka ympärillä olevat usein täysin ulkopuoliset ihmiset kauhistelivat koiran laihuutta. Epäiltiin, että se kärsii, eikä parantumiseen uskottu. Tinniä hoitaneiden eläinlääkäreiden mielestä, ihon ja turkin huono kunto sekä lihaksettomuus johtuivat suurelta osin pitkäaikaisesta ja isolla annoksella syödystä kortisoni lääkityksestä, vaikka tauti sinällään aiheuttaa myös laihtumista kun proteiini ei imeydy. Loka-marraskuussa Tinnin suolisto kuitenkin voi jo hyvin, joten laihuus ei ollut missään vaiheessa erityinen huolenaihe. Lihasmassa palautuisi kun lääkeannosta saataisiin laskettua. 

Tein virheen kun jaoin kuvia Tinnistä ja päivitin vointia, koska kaikkinensa se aiheutti turhaa vastakkainasettelua ja ajatushukkaa. Välillä tuntui, että minä ja Tinni yhdessä vastaan skeptikot, joiden mielestä koira kärsii eikä sairautta kannata yrittää hoitaa. Tällaisia on ystävissäni, mutta myös eläinlääkäreissä. Liian usein ajatusmaailma on, että eläin ei saisi kärsiä yhtään vaan on armeliainta lopettaa eläin. Säästää se enemmältä kärsimykseltä, vaikka minusta velvollisuuteni on hoitaa myös eläimen sairautta niin pitkään kun hoidolla saadaan tuloksia ja koiralla on paranemismahdollisuus. 

Sairastan itse autoimmuunisairauksia keliakiaa ja crohnintautia, joissa samalla tavalla suolistossa on akuuttivaiheessa tulehdusmuutoksia kuten Tinnilläkin. Hoitokin on samaa eli kortisoni, immunosupressiivit tai/ja tietty ruokavalio sekä tietenkin akuuttivaiheessa lisäksi oireita hoitava lääkitys esim ab-hoito. Tavoite on saada tauti hoitotasapainoon niin, että se ei vaivaa lainkaan tai vaivaa vain vähän. Sairaudet ovat kroonisia ja usein elinikäinen ylläpitolääkitys voi olla tarpeen. Omakohtaisesti koen, ettei kyse ole mistään möröstä tai rakettitieteestä vaan ihan yksinkertaisesti sairaudenhoidosta, jossa on usein tietty hoitoprotokolla. Sairaudenhoito eläimillä on luonnollisesti haastavaa, koska  niillä ei ole samoja oikeuksia kuin ihmisillä. Ne eivät voi kertoa haluavatko tulla hoidetuksi ja miltä niistä tuntuu vaan me omistajat päätämme niiden puolesta. Niillä ei ole oikeutta sairaalahoitoon vaan siinä vaiheessa ne halutaan yleensä säästää enemmältä kärsimykseltä, vaikka tilaa ja tautia sillä hetkellä voitaisiin hoitaa. 

Tinni kävi edelleen marraskuussa kontrolleissa Yliopistollisessa eläinsairaalassa ja niissä ei tullut ilmi mitään huolestuttavaa, joten lääkityksen laskeminen tuli ajankohtaiseksi. Valkosolut olivat viitearvoissa, vaikka ne olivat laskeneet Leukeran-lääkityksen vuoksi ja maksa-arvot olivat jonkun verran koholla pitkän lääkehoidon seurauksena. Albumiini ja kokonaisproteiini olivat hyvällä tasolla. Ennen Viikissä annettua hoitoa Tinnillä oli ollut todella alhainen B12-arvo ja folaatti oli ollut hyvin korkea, joka kertoi suoliston voineen silloin todella huonosti. Marraskuussa ne kontrolloitiin ja odotimme tuloksia kun yhtenä lauantaina Tinni oli aamusta vähän vaisu, mutta päivän kuluessa se piristyi, söi normaalisti ja teki kunnollisen kiinteän pökäleen. Se vuorotellen ulkoili tai lepäsi normaalisti kunnes n. klo 21.30 huomasin, että Tinni tärisee ja hengittää hyvin raskaasti. Mittasin lämmön, joka oli hyvin korkea. Pyysin sen ulos, missä Tinni kävi pissalla ja teki tumman löysän kakan. Sisällä se joi ja mittasin lämmön uudelleen, joka näytti samaa kuin aikaisemmin. Sen vointi oli yllättäen heikentynyt, vaikka edeltävänä torstaina kontrollissa kaikki oli ollut hyvin. En aikaillut vaan lähdin heti ajamaan Tinnin kanssa kotoamme Vihdistä Helsinkiin Yliopistolliseen eläinsairaalaan. Minua oli ohjeistettu olemaan yhteydessä sairaalan päivystykseen, mikäli Tinnin voinnissa on muutoksia kontrollikäyntien välissä. Matkalla pääsin Viikkiin puhelimella läpi, mutta kerrottuani tilanteen sain kuulla, että koiran kanssa joutuu odottamaan. Päivystyksessä oli potilaita, jotka olivat odottaneet jopa 6 tuntia. Ilmoitin, että yritän saada koiran hoitoon muualle. 

Tinni otettiin heti sisään Omaeläinsairaala Mevettiin klo 22.22, jossa hoitaja laittoi Tinnille kanyylin ja nestetipan sekä otti verinäytteen. Tinni sai laajakirjoiset antibiootit ja sitä kipulääkittiin. Yön aikana Tinnin tila saatiin ensiavulla helpottumaan niin, että kuume laski, korkea syke helpottui pahimmasta ja Tinnin hengitys tasaantui. Hoitavalla eläinlääkärillä ei ollut käytössään Tinnin hoitohistoriaa eikä sen aikaisempien verikokeiden ja muiden tutkimusten tuloksia, joten hän soitti yöllä Yliopistolliseen eläinsairaalaan ja tiedusteli voidaanko Tinni siirtää sinne saamaan jatkohoitoa. Tinni voitaisiin siirtää, mutta hoitoa ei voitu luvata heti vaan kerrottiin, että paikalla joutuu odottamaan. Olin koko yön Tinnin vierellä ja se nukkui osan ajasta rauhallisesti, vaikka sen tila oli vakava. Silitin sen pehmeää turkkia ja juttelin sille, miten hieno koira se on. Tinni odotti aina pää pystyssä kun palasin sen vierelle oltuani hetken pois sen luota. Tinni oli aina niin urhea. 

Aamulla eläinlääkäri ehdotti ajankohdan olevan Tinnin kannalta hyvä Yliopistollisen eläinsairaalaan siirtymiseen. Tinni käveli itse sairaalaan ja oli rauhallinen, mutta tärisi. Olin tyytyväinen kun se haettiin nopeasti hoitotiloihin, mutta sen jälkeen tapahtumat ovat traumaattisia. Tinni menetettiin. 

Viisi päivää tapahtuneen jälkeen sain vastauksia mitä Tinnille tapahtui. Se oli saanut jostain bakteerin, joka aiheutti kunnon yllättävän huonontumisen, yleistulehduksen ja septisen shokin. Samana päivänä sain myös tekstiviestin, folaatti -ja b12-vitamiiniarvo olivat molemmat normaalit. Tietenkin ne oli. Surullista. Tinni olisi tarvinnut alun alkaen tehokkaan ja oikean hoidon lisäksi myös paljon positiivisia ajatuksia ja oman suojelusenkelin, mutta ei sellaisia ole olemassa. Mun sydän on tuhansina palasina eikä se tule enää ikinä ehjäksi.

Tinni kesällä 2020 mökillä. Perässä seuraa pentunsa Vappu ja Ilona

Shokki ja tyrmistys

Hymyilin tuntien järjetöntä onnea ja ylpeyttä kun katselin koiran ja lapsemme touhuja. Tinni makasi rentona pedissään ja lapsi tutki pehmeitä nappeja, jotka hän oli löytänyt Tinnin vatsasta. Nappeja oli kymmenen ja lapsi yritti koskettaa niistä jokaista, mutta se näytti olevan kovin hankalaa kun hän joutui kokoajan väistelemään märkää, kasvojaan tavoittelevaa kieltä. Lapsi yritti työntää pienellä kädellään koiran kuonoa pois, mutta Tinnistä oli liian vastustamatonta kun lapsi oli niin liki. Joku napeista oli käynnistänyt pusutoiminnon. Tinnin oli aivan pakko saada nuolla lapsen naaman jokainen poimu ja se oli toimessaan hyvin periksiantamaton, mutta sellainen Tinni on. Aina maailman kiltein ja ystävällisin lapsille. Tuossa katsellessani koiraa ja lasta minulle tuli jännittynyt ja onnellinen olo vähän aikaisemmin tekemästäni ratkaisusta astuttaa Tinni uudelleen. Meille saataisiin ehkä lisää tuollaisia pikku-Tinnejä.

Suunnittelin B-pentuetta pitkään, koska minulla kasvattajana on iso vastuu millaisen pentueen päästän alulle. Vastuu pennuista kestää koko niiden elämän ajan ja varsinkin tunnetasolla elän vahvasti mukana niiden jokaisessa elämänvaiheessa niiden pentulasta lähdön jälkeen. Tosin näin tuntevat varmasti kaikki muutkin kasvattajat, mutta yhden pentueen vasta kasvattaneelle tämä on varmasti vielä vaikeampaa. Pelkkä ajatus, että kasvattamistani pennuista joku sairastuisi vakavasti tai olisi luonteeltaan vaikea tuntuu kamalalta varsinkin jos taustalla on joku oma väärä valintani. Olen ehkä liian ankara itselleni, koska aina myös sattumalla on merkitystä.

Erityisesti sopivan uroksen löytäminen tuntui hankalalta. Tinnillä on kaularangassa blokkinikama ja tästä syystä pidin ehdottomana, että uroksella tai sen suvussa ei olisi sanomisia selkäterveydessä. Kennelliiton jalostussäännöt tätä eivät olisi vaatineet, mutta itse pidin asiaa tärkeänä. Meillä on kuitenkin valitettavan vähän 0-tuloksilla selkäkuvattuja uroksia. Olin erittäin iloinen kun lopulta löytyi Besties-kennelin Mari Kääriäisen hieno kasvatti "Veikko" Besties Chunky Monkey. Tykkään älyttömästi koko sisarusparvesta ja myös niiden vanhemmista. Niillä on vahvaa näyttöä näyttelyistä, mukavia tuloksia myös maastopuolelta ja ennen kaikkea hyviä terveystuloksia. Lisäksi tyypiltään uros sopi mielestäni hyvin Tinnille. Lisäksi Veikon ja muiden sisarusten mutkattomaksi kerrottu luonne tasapainoittaisi hyvin Tinnin herkkää, mutta tempperamenttista luonnetta. Tinniä on terveystutkittu laajasti, sen tulokset harrasteista ovat vahvoja ja lisäksi oli monta muuta syytä niin katsoin sillä olevan VA1-tuloksesta huolimatta jalostuksellisesti annettavaa rodulle. 

Julkistin pentueilmoituksen ja toivoin, että olin osannut tehdä kaiken taustatyön riittävän tarkasti. En halunnut mitään yllätyksiä. Olin iloinen kun sähköpostiini alkoi saapua pitkiä, toiveitteni mukaisia kotiselvityksiä pennuista kiinnostuneilta. Kaikki vaikutti tosi hyvältä, mutta sitten maailma meni sekaisin kun covid-19 alkoi levitä pandemiaksi ja Suomessa koko uusimaa eristettiin. Tämä aiheutti mm. epävarmuutta miten Tinnin astutus Tampereella onnistuisi. Koirien kanssa voi aina sattua ja tapahtua, mutta minä tai kukaan mukaan ei olisi kyllä varmasti osannut ennustaa mitä kaikkea olikaan vielä tulossa.

Lopulta uudenmaan sulku purettiin, mutta Tinni oli alkanut voida huonosti. Sen vatsa oli ollut löysällä, mutta sitten se jo ripuloi tosi rajusti ja oksensi verta, joten varasin ajan eläinlääkärille. Koirasta ei tuolloin löytynyt kliinisesti mitään vikaa, joten meitä oltiin kotiuttamassa ilman lisätutkimuksia. Pyysin kuitenkin edes perusverenkuvan, koska Tinni ei ole mikään herkkävatsainen eikä se ole ikinä oksennellut niin olin ihmeissäni. Veriarvoissa oli jo tuolloin häikkää, mutta meidät kotiutettiin suolistotulehdus diagnoosilla tylosin purkin kanssa. Oli perjantaipäivä ja viikonlopun aikana Tinnin vointi huononi, joten pian oltiin taas eläinlääkärissä. Tässä vaiheessa olin jo hyvin huolestunut, koska oireilu oli ollut tosi äkillistä. Lisäksi Tinnillä on korkea kipukynnys. Sen polvessa on ollut nuljuluun murtuma, varvas musta ja turvonnut, korvanlehti revennyt puolesta välistä kahtia ja vuosien varrella sitä on purrut myös kyy, mutta aina se on ollut reipas. Nyt se ei ollut vaan silminnähden todella kipeä. Halusin eläinlääkärin tekevän kaikki mahdolliset tutkimukset ja selvisi, että perusverenkuvassa arvot olivat edelleen sekaisin. Minä itkin, ettei tällaista voi tapahtua. Mun arvokkain kaikista, mun paras koira, joka oli ihan just tarkoitus astuttaa. Mulla oli ihania perheitä tiedossa, jotka olivat pitkään toivoneet itselleen whippetin pentua. Mä olin suunnitellut pentuetta hartaasti, oikeastaan A-pentueesta lähtien. Olin välillä luopunut ajatuksesta, mutta aina palannut asian äärelle. Nyt ajankohta oli oikea ja kaikki oli valmista, mutta nytkö kaikki menisi mönkään. Meillä on kahdeksan koiraa ja niistä juuri Tinni sairastuu. Ensin tuli korona, joka melkein pilasi kaiken, mutta sitten koirakin sairastuu. Ei vaan voinut olla totta!

Palataan takaisin eläinlääkäriin. Tinni sai ensiapuna opioidia kipuun ja b-vitamiinia, kotiin tablettina cereniaa ja litalginia sekä tylosin jatkui ripulin hoitona. Lisäksi ostettiin suosituksen mukainen erikoisruoka. Viikon päästä ell soitti uusien laajempien verikokeiden tulokset: haimatulehdus. Tässä vaiheessa Tinnin yleisvointi oli parantunut merkittävästi ja ehdin jopa nanosekunnin miettiä vielä astutuksen mahdollisuuttakin. Tinni touhusi muiden mukana pihalla aivan normaalin oloisesti ja ripuli oli helpottanut. Melkein huokasin helpotuksesta, mutta sitten ripuli palasi ja nyt koira myös pöhöttyi. Ell konsultointi ja Tylosin jatkettiin, mutta mua mietitytti tehdäänkö koiran hyväksi nyt varmasti kaikki tarvittava. Mietin onko taustalla kuitenkin vielä jotain muuta varsinkin kun koira vaan pöhöttyi entisestään. Tuossa vaiheessa ensimmäisestä ell-käynnistä oli jo monta viikkoa, joten varasin ajan sisätautilääkärille vatsaontelon ultraan parin pvän päähän ja pyysin aikaisemmasta eläinlääkäristä vielä kopiot kaikista verikokeiden tuloksista. Haimatulehduksen yhteydessä haima on hyvä ultrata ja Tinniä ei oltu missään vaiheessa ultrattu. Sain verikokeiden tulokset nopeasti sähköpostiini ja ihmettelin kun niiden mukaan myös veren albumiini oli tosi alhainen. Päällimmäisenä muistin vain, että oltiin puhuttu kohonneista haima-arvoista. Kotilääkäröin googlen avulla ja tulokseksi tuli kaikkea kamalaa. Mietin oliko Tinnin maksa-ja munuaisarvot otettu, oliko sitä, tätä ja tuota tutkittu tuon alhaisen albumiinin vuoksi ja en ollut oikein enää mistään varma. Soitin eläinlääkäriin, josta olin varannut uuden erikoislääkäriajan ja kysyin mielipidettä turpoamiseen, johon olin googlen avulla päätellyt olevan syynä tuo alhainen albumiini. Vastaukseksi sain, ettei turpoaminen ole normaali haimatulehduksen oire. Lähdin heti selvittämään päästäisiinkö vielä samana päivänä jollekin erikoislääkärillä lisätutkimuksiin ja onneksi Espoon Eläinsairaalasta löytyi vapaa aika samalle illalle.

Vastaanoton aluksi erikoiseläinlääkäri tutki aikaisempien eläinlääkärikäyntien sairauskertomuksia ja verikokeiden tuloksia, kunnes toteaa ääneen: "tämä koira on todella sairas!" Minä ajattelin, että öö okei joo niin että mitä ahaa, johon ell: "albumiini on todella alhaalla". Tuon jälkeen kaikki tapahtumat onkin täyttä hitchcockkia, trilleriä tai jotain mitä mä seurasin ihan sivuosassa silmät pyöreänä, että mitä ihmettä ja hommaa pyöritti isolla touhulla ja tehokkuudella tuo varsin dramaattinen erikoiselli. Veriarvojen alhainen albumiini ja proteiinit viittasivat siihen, ettei Tinnin elimistö pystynyt jotenkin käsittelemään proteiinejä. Aijaa, no shit sherlock kun koira oli on-off läpipaskonut jo monta viikkoa. Erikoislääkäri toisteli kokoajan termiä 'protein loosing enteropatia' (=PLE), joka tarkoittaa nimenomaan tuota että protskut menetetään suolen läpi kun terveellä koiralla ne imeytyvät suolesta verenkiertoon elimistön rakennusaineiksi. Hän piti kohonneita haima-arvoja toisarvoisina, koska pitkään alhaalla ollut albumiini ym. viittasivat johonkin muuhun. Itseasiassa hän kyseenalaisti onko haimatulokset edes oikein, koska labroista tulee joskus myös vääriä vastauksia. Tinni ultrattiin, otettiin pissan protskut ja kontrolliveret, joiden mukaan albumiini oli edelleen sama kuin lähes 4 viikkoa aikaisemmin. Maksa- ja munuaisarvot sekä fosfori ja kalcium normaalit. Kaikkea mahdollista tutkittiin ja yritettiin sitä kautta sulkea pois mahdollisia syitä oireille. Seuraavalle aamulle klo 8 sovittiin vatsalaukun ja ohutsuolen tähystys sekä koepalojen otto sairauden selvittämiseksi. Tuo erikoislääkäri oli todella suorapuheinen ja pelotteli minut lähes hengiltä mitä kaikkea voi olla PLE:n taustalla. Ehdottomasti elämäni karmein ell-käynti. Minulla oli just äsken ollut vielä terve koira, mutta nyt lähdin kotimatkalle mahdollisesti kroonisesti hyvin sairaan koiran kanssa. Voitte ehkä kuvitella mun fiilikset. Olin tyrmistynyt, shokissa, lamaantunut ja hetken jopa täysin puhekyvytön. Tinnille ei tulisi todellakaan toista pentuetta. Ei ollut kyse harmittomasta vatsataudista, eikä haimatulehduksesta vaan jostain ihan muusta. Seuraavana yönä en nukkunut juuri mitään ja olisin ollut jo aamuviideltä valmis lähtemään takaisin eläinsairaalaan kun olin tullut sieltä kotiin vasta iltayhdeksän jälkeen.

Seuraavana päivänä tähystys tehtiin, koepalat otettiin ja Tinnillä aloitettiin lääkityksenä kortisoni. Meni vuorokausi kun uloste kiinteytyi ja kaksi kun vatsaan kertynyt neste oli tiessään. Painoa lähti parissa päivässä 2,5 kg. Pöhöttynyt pallo oli hetkessä luiseva luikku, mutta olimme iloisia. Tinnin keho vastasi hoitoon. Nyt 1,5 viikkoa myöhemmin saimme jälkitarkastuksessa myös hyviä uutisia. Albumiini ja proteiinit olivat nousseet normaaleiksi. Tinni on laihtunut, mutta uskomme sen toipuvan ennalleen. Toiveena on päästä kortisonista myös kokonaan eroon. Lopullinen diagnoosi on lymfoplasmasytäärinen enteriitti, jolla tarkoitetaan kroonista ruoansulatuskanavan tulehdustilaa. Kyse on autoimmuunisairaudesta, jossa elimistön puolustusjärjestelmä hyökkää elimistön omia soluja vastaan aiheuttaen epätarkoituksenmukaisen tulehdusreaktion.

Mistä tämä sairaus Tinnille tuli? Olen miettinyt kysymystä paljon ja juteltiin asiasta pitkään ellinkin kanssa. Haluaisin ymmärtää onko tässä joku looginen tapahtumaketju taustalla, mutta täysin syitä näiden tautien puhkeamiseen ei ilmeisesti kukaan tiedä. Vaikuttiko tuleva kiima, geenit vai oliko joku ympäristötekijä, että tauti puhkesi juuri nyt. En osaa vastata, kysyn vain miksi? Eikö universumi halua mun kasvattavan, koska asettaa tällaisia vastoinkäymisiä minun tielleni. Olen miettinyt pystynkö puhumaan tästä julkisesti, koska asia on tuntunut aivan järkyttävän kipeältä. Nyt onneksi fiilis jo pikkuhiljaa helpottaa. Lisäksi mua on hävettänyt kun ehdin juuri julkaista pentueilmoituksen, mutta sitten suunnitellun pentueen emä sairastuu. Mä en ole ollut varma haluanko kadota maan alle vai kuljenko pää pystyssä kun en mä oikeasti osannut tällaista kyllä mistään aavistaa. Lisäksi omaa huolta ja surua enemmän mua harmitti ihan kauheasti ilmoittaa pennuista kiinnostuneille, että ei meille nyt pentuja tulekaan. Kaikki ovat onneksi ottaneet tiedon hyvin vastaan ja siitä olen kiitollinen. Olen myös kiitollinen kun sain pitää Tinnin. Tällä hetkellä Tinni voi hyvin ja se on tärkeintä.

Linkkejä:
Koiran krooninen ripuli -kirjallisuuskatsaus
Protein loosing enteropatia

Tinni - my all & everything

Valinta on tehty!

Besties Chunky Monkey "Veikko" valikoitui B-pentueen isäksi. Nyt kaikki laittakaa sormet ja varpaat ristiin, että huhtikuun lopulla tärppää. Odotan niin kovasti meille syntyviksi hienoja, kauniita ja juoksuharrastuksessa toimivia whippetinpentuja.

Taru Jäppinen teki tämän hienon pentueilmoituksen yhdistelmästäni. Kiitos Taru!

Pentuja kesäksi 2020

Meillä on toiveena saada Tinnille, FI KVA-M FI MVA Vi'waun Sparkling One, pentuja kesäksi 2020. Tinnin kiima ajoittuu huhti-toukokuun vaihteeseen, joten mikäli pentuja saadaan ovat ne luovutusiässä syyskuussa 2020. Oikean uroksen etsintä on käynnissä ja ilmoitamme sen heti kun asia varmistuu. 

Tinni on vahvatahtoinen, rohkea ja utelias whippet. Ihmisiä kohtaan Tinni on aina todella ystävällinen ja meidän 1-vuotiasta lasta hän rakastaa. Tinni on vahvaviettinen, ja ehkä osittain sen vuoksi hän on tiettyjä asioita kohtaan reaktiivinen. Tinni työntää kuononsa ihan joka paikkaan, joten tietenkin meidän laumasta juuri sitä on purrut mm kyykäärme. Lisäksi meidän piha-aitoja korotettiin, jotta Tinni pysyisi niiden oikealla puolella eikä jahtaisi pitkin peltoja naapurin kissaa. Tinnin koulutuksessa on pitänyt olla todella johdonmukainen ja kärsivällinen. 

Tinnin yhden pentueen perusteella se periyttää vahvasti hyviä käyttöominaisuuksia, mutta myös sen herkkyys ja tietty luupäisyys näkyvät pennuissa. Tinnin pentujen kanssa pitää olla sen emän tavoin johdonmukainen ja koulutuksessa kärsivällinen. Vappu on opetettu kulkemaan hihnassa vetämättä ja se osaa jäädä kotiin yksin ahdistumatta, mutta edelleen se tasaisin väliajoin pöljäilee. Taisi olla toissa yönä kun heräsin yöllä keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Noh Vappu oli vissiin herännyt yöllä juomaan ja siellä neiti oli keittiön ruokapöydällä tutkimusmatkalla. Huumorintajua ja pitkää pinnaa on tarvittu!

Tinnin ekoista pennuista uroksista Alfalla on serti maastojuoksusta ja meidän Vappu toivottavasti valioituu maastoista tällä kaudella. Pennuista viidellä on myös näyttelytuloksia, mutta valitettavasti terveystuloksia pentueesta ei juurikaan ole. Ainoastaan meidän Vappua on tutkittu (sydänultra terve ja selkä LTV1, SP0, VA0). Kliinisesti kaikki pennut ovat kuitenkin olleet terveitä.

Toivon todella kovasti tätä toista pentuetta meidän ihanalle, maailman hienoimmalle Tinnille!

Otamme vastaan pentutiedusteluita minttu.kivinen@gmail.com

Terveisin, 

Minttu Kivinen

Armista Suomen Käyttövalio!!!!!!!!

Kauden päätöskisassa Hailuodossa oli alkuerien aikaan kohtalaista sadetta, mutta finaalien aikaan satoi jo kaatamalla ja tuuli niin voimakkaasti, että asuntoauton ovea oli vaikea saaada suljettua. Armi odotti finaalivuoroaan asuntoautossa jännityksestä läähättäen, täristin ja silmät päässä pyörien, sitä ei olisi mikään myrsky lannistanut. Vappu oli juuri lähtenyt finaalisuoritukseen Ollin kanssa ja Armi tiesi, että pian olisi sen vuoro jahdata pupua. Armin kierrokset olivat ainakin miljoonassa. Armilla oli nyt tuhannen taalan paikka valioitua, alkuerä oli onnistunut niin täydellisesti. Ollin sadeviitta viuhui, silmät ja suu oli täynnä hiekkaa, korvissa ja kengissä vettä, mutta komean ajohaukun siivittämänä Armi lähti suorittamaan finaalirataa. Hailuoto oi Hailuoto, miten minä rakastankaan sinua! Hiekkarantasi tarjoavat aina loistavat puitteet maastokokeelle eikä vuosi 2019 ollut poikkeus. Armi veti finaalin täysiä ja onnistui, valioituminen oli tosiasia!

Armin ensimmäinen kilpailu oli W-H ry:n maastokoe 30.4.2016 Mustialan pelloilla. Armi oli silloin vasta 1,5-vuotias pentu, mutta päätös ilmoittaa se kokeeseen syntyi silti varsin helposti. Olimme innoissamme kun se sai sertin pisteillä 453. Muistan ajatelleeni, että näin helppoako tämä on. Kauden kaksi seuraavaa koetta se juoksi yhteispisteillä 430 (Koria 10.7.2016) ja 442 (Jumesniemi 28.8.16).  Suoritukset olivat ihan hyviä, mutta olin mietteliäs. Armi oli ketterä, kestävä ja innokas, mutta se taisi tarvita vielä aikaa kasvaakseen todelliseksi maastojuoksijaksi. Jumesniemessä lähtöviivalla se vilkuili välillä riehuvaa pariaan, vaikka katse pitäisi olla intensiivisesti suunnattuna vieheeseen eikä mihinkään muuhun.  Metsälenkeillä se pysytteli lähelläni eikä ottanut itsenäisesti irtiottoja hajujen perään kuten Tinni. Pelkäsin sen alisuoriutuivan kisoissa ja oppivan oikomaan mutkissa vain, koska se ei ollut henkisesti vielä riittävän kypsä. Lopulta päätin, että pidetään Armin maastoilussa tauko. Riista-ja saalisvietti saisivat vahvistua ja taisteluntahto sekä erityisesti itseluottamus kasvaa ennen seuraavaa kilpailua. Kaudella 2016 Helsingin ja Hailuodon kokeisiin osallistui vain Tinni.

Armi ilmoitettiin kokeeseen uudelleen vasta reilun vuoden päästä Helsinkiin 30.9.2017. Se sijoittui toiseksi, pisteitä kuitenkin vain 452, mutta ne riittivät sertin arvoiseen suoritukseen. Nyt Armi oli ehdottomasti kypsempi ja loistavassa fyysisessä kunnossa, joten Hailuodon kisaan osallistuttiin Armin ja Tinnin kanssa. Armi sai tuolta reissulta uransa parhaat pisteet 480 ja kolmas sertk.

Armi maastokisoissa

Armin kuudes maastokoe ja neljäs serti tuli Ravijoelta 28.4.2018 pisteillä 462. Sen seitsemäs koeosallistuminen oli Liedossa 13.5.2018, mutta Liedon jyrkkä kisapelto oli Armille liian haastava. Suoritusta seuratessani tiesin, että mönkään menee. Yhteispisteitä suoritukset saivat vain 410 ja sijoitus 4/5. Typerä Lieto, ärsytti ja harmitti, sinne ei mennä enää ikinä!

Liedon maastokokeen jälkeen Armi osallistui myös muutamaan koiranäyttelyyn. Laukaalla 14.7.2018 Armi oli PN4 ja sai vara-sertin. Tinni oli samaisessa näyttelyssä VSP ja Vappu PN5. Matka kotiin oli iloinen. Olin ylpeä ja onnellinen. Fiilis oli korkealla kun tuo kesäpäivä oli vielä ollut erityisen lämmin ja aurinkoinen, mutta sitten vain sekunneissa kaikki muuttui. Kotipihassa koirat ryntäsivät innoissaan autosta suoraan pihamme ajotielle loivaan alamäkeen. Rytäkässä Tinni ja Armi törmäsivät ilmeisesti toisiinsa, koska niille tuli rähinä. Armi kaatui, mutta ei päässyt ylös. Se makasi maassa hiljaa ja aivan velttona. Aina kun yritin nostaa sen pystyyn, rojahti se takaisin maahan. Aivan kauhea tilanne, halvaantuiko Armi? Aika tuntui pitkältä, mutta kyse oli korkeintaan puolesta tunnista kun Armin jalat taas kantoivat. Se kuitenkin hoippui, oli kallellaan vasemmalle ja tassujen asentotunto oli heikko. Eläinlääkärin päivystyksessa mitään syytä oireille ei kuitenkaan löytynyt.

Kävimme Aistissa magneettikuvissa ja  diagnoosi oli selkäydininfarkti. Neurologin mukaan koiralla ei ole kipuja ja saimme luvan liikuttaa Armia normaalisti, mutta alkuun toki varoen. Nopeasti liikkeen kautta Armi alkoi kävellä suoremmin, asentotunto jaloissa parani ja juokseminen alkoi onnistua. Infarktista toipuessa Armi kuitenkin loukkasi vej:sta varpaan, joka parani hitaasti. Viimeisellä tutkimuskäynnillä varpaasta löytyi nivelrikkomuodostumaa, joka luultavasti oli aiheuttanut varpaan ajoittaista varomista.  Kipuhoitona varpaaseen injektoitu kortisoni kuitenkin auttoi ja kun ortopedi Laura Ahola ei nähnyt estettä kilpailemiselle ilmoitettiin Armi pitkällisen harkinnan jälkeen Helsingin Tuomarinkartanon syysmaastoihin 28.9.2019. Alkueräpisteet (186) olivat heikot, mutta finaalipisteet (220) oli jo oikein hyvät ja suoritus näytti muutenkin hyvin Armimaiselta. Päätös lähteä Hailuotoon ei silti ollut helppo, mutta onneksi lähdimme. Reissu onnistui täydellisesti ja unelma toteutui. Meillä on perheessä nyt kaksi käyttövaliota. Saammeko esitellä uusi

SUOMEN KÄYTTÖVALIO MAASTOJUOKSUSTA 

"ARMI"
Vi'waun Miumau Maui

(C.I.B Multi Ch JMV-14 LVV-17 Pendahr Fred Perry x Vi'waun Udaya)

Armi kotipihassa 18.4.19

Tinnin pennut ovat mukavaluonteisia ja nättejä!

Wipinon a-pennut täyttivät 29.4.2018 jo 1-vuoden. Tämä eka vuosi on ollut mahtava kun olen saanut seurata pentujen kasvua. Onneksi pentujen ihanat perheet ovat ahkerasti kertoneet kuulumisia. Olen kasvattajana aivan älyttömän iloinen tästä ensimmäisestä pentueestani omalla ihanalla nartullani Tinnillä. Mä ihailen, huokailen ja rakastun joka kerta uudelleen näihin pentuihin kun näen niitä, koska niistä on jokaisesta kasvanut fiksuja tyyppejä. Ne ovat kaikki luonteeltaan sellaisia mitä saatoin vain ikinä niiden toivoa olevan. Nartuissa on toimintavalmiutta, ääntä ja temperamenttia kuten niiden emässä, mutta ne ovat lisäksi mukavia, kilttejä ja herkkiä kuten whippetin kuuluukin. Tytöistä Vappu on selvästi Ilonaa herkempi. Tosin emänsä helmassa, isossa narttulaumassa kasvaminen on varmasti ollut Vapulle erityistä. Se on kokeillut rajojaan välillä kovasti, etsinyt asemaansa porukassa, härnännyt muita, ärjynyt, karjunut ja saanut lopulta myös köniinsä. Vapulla oli vaikea murrosikä, mutta päivä päivältä se on mielestäni järkevämpi, huikeampi, aikuisempi. En malta odottaa millainen se on vuoden päästä, koska sen luonne selvästi kehittyy edelleen.

Vapussa on paljon emäänsä, jonka käytöksestä näen heijastumia menneisyyteen seuratessani Vapun touhuja. Tinni roikkui pentuna meidän labradorin kaulanahassa jos Tinnin mielestä Skumppa oli liian laiska eikä leikkinyt hänen kanssaan. Skumpalla on onneksi niin paksu turkki ja karva ettei se edes huomannut asiaa, joten homma hiipui kun Tinni kasvoi. Vappu tekee nyt aivan samaa, mutta roikkuu emässään kiinni. Tinni on todella pitkäpinnainen, lempeä emä ja se sietää Vapun touhuja paljon pidempään kuin kukaan muu meidän laumastamme. Tinnillä ja Vapulla on aivan erityinen suhde, jonka seuraaminen on minulle täysin ainutlaatuista. Ekaa kertaa minulla on laumassa emä ja se pentu kasvamassa yhdessä.

Ilona on tosi mutkaton tyyppi ja itsenäisempi kuin Vappu. Ilonalla oli paljon ennen 1-vuotis synttäriä myös ensimmäinen kiima, mutta Vapulla vielä odottaa. Ilona ei stressaa autossa, eikä vieraassa paikassa. Ilona on saanut pärjätä suuressa maailmassa jo pitkään itekseen kun Vappu asuu vielä kotona. Tämä voi vaikuttaa sisarusten kehitykseen. Ilonan kasvuympäristö taajamassa on hälyisämpi, siellä on paljon enemmän ärsykkeitä ja säpinää kuin Vapulla rauhallisessa ympäristössä maaseudulla. Tosin Vappu oli jo pentulaatikossa se ujompi likka kun Ilona oli se hurjimus, aina menossa ekana joka paikkaan.

Pentueen urokset ovat kaikki reippaita ja iloisia. Kaikki tykkäävät lapsista, juoksemisesta, mutta kaikki eivät niinkään autoiluista. Alfalla ja Tikulla on ollut autopahoinvointia, mutta ainakin Tikulla iän myötä autoilu sujuu jo paremmin. Jokainen uroksista tuntuu olevan myös pieni apina eli vauhtia, ketteryyttä ja kekseliäisyyttä piisaa. Yhdessäkään kodissa ei ole säästytty whippet-pennun hampailta vaan niitä on kokeiltu huonekaluihin, sohviin ja ovenpieliin. Lisäksi kukkamultia on ainakin kahdessa kodissa vaihdettu oma-aloitteisesti.

Minulla oli ilo saada Tinnin urospennuista Nalle lainaan joku aika sitten kun kävimme Nallen kanssa Hkin Koneen Puistossa match showssa. Nalle oli avoin kaikkia ja kaikkea kohtaan, osasi odottaa häkillä kiltisti vuoroaan, ei hötkyillyt, melunnut tai huutanut hihnassa. Kaikinpuolin aivan huikea tyyppi, joka näkyi myös kehässä iloisena ja eläväisenä käytöksenä. Nalle oli sinisten aikuisten voittaja. Todella kiva kokemus yhdessä Nallen kanssa. Yllätyin erittäin positiivisesti miten kivasti sain sen esiintymään, vaikka kehäkäytöskoulutusta ei hänen kanssaan ole kuin ihan muutaman kerran vain harjoiteltu. Match show on onneksi turvallinen ympäristö harjoitteluun, koska toimitsijat antavat aikaa, uusia yrityksiä liikkeiden esittämiseen sun muuta. Toivottavasti saan Nallen yhtä kivasti esiintymään myös tulevana lauantaina kun osallistutaan Nallen kanssa viralliseen näyttelyyn Hkin Tuomarinkartanolla. Pitäkää peukkuja!

Nallen lisäksi jokainen muukin pennuista on ulkomuodollisesti tasapainoinen, kompakti ja liioittelematon. Tyypiltään sellaisia mistä tykkään kovasti ja olen erittäin positiivisesti yllättynyt. Tulevaisuus näyttää ovatko näyttelytuomarit samaa mieltä kasvattajan kanssa. Kevään mittaan pennuista Nallen lisäksi myös ainakin Vappu ja Tiku  tullaan näkemään näyttelykehissä.

"Vappu" Wipinon Ainu Vappu Tyttönen

"Tinni" pentujen emä
FI KVA-M FI MVA Vi'waun Sparkling One



Wipinon a-pennut Alfa, Nalle, Ilona, Nikke, Vappu ja Tiku 1-vuotta!

Kasvattaja onnittelee!!